Olemme aloittaneet kesäkuun alussa kansainvälistymis -hankkeen, joka on Euroopan unionin osarahoittama. Hanke kestää kuusi kuukautta, kesäkuun alusta marraskuun loppuun. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa Peswin Oy:n kansainvälistymis- mahdollisuuksia Ruotsiin ja Viroon.

Olemme aloittaneet kesäkuun alussa kansainvälistymis -hankkeen, joka on Euroopan unionin osarahoittama. Hanke kestää kuusi kuukautta, kesäkuun alusta marraskuun loppuun. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa Peswin Oy:n kansainvälistymis- mahdollisuuksia Ruotsiin ja Viroon.

Operatiivinen johtaja Otto Taskinen sanoo tämän hankkeen olevan hyvä mahdollisuus kartoittaa naapurimaiden markkinaa, toimintatapoja sekä kiinnostusta Peswiniä ja meidän toimintamallejamme kohtaan. Hanke luo meille tietoa ja pohjaa päätöksentekoon laajentumisesta muualle. Hankkeen toteuttajiksi saatiin kokeneet ammattilaiset, jotka tuntevat meidät ja meidän tahtotilamme jo ennestään eli uskon vahvasti lopputuloksesta tulevan loistava.

Julkinen hanketiivistelmä:

Hankkeessa kartoitetaan mahdollisuuksia laajentaa Peswin Oy:n liiketoimintaa valituille markkina-alueille. Tässä vaiheessa mahdollisuuksia halutaan selvittää Ruotsin ja Viron osalta.

Hankkeessa selvitetään kansainvälistymiseen liittyvää liiketoimintapotentiaalia, kilpailutilannetta ja sellaisia markkina-alueiden lainsäädäntöön liittyviä reunaehtoja. Edelleen tavoitteena on myös kartoittaa potentiaalisten asiakkaiden hankintaorganisaatioita, sekä testata heillä Peswinin tarjooman kiinnostavuutta kyselyiden ja laadullisten haastatteluiden avulla.

Laadullisilla haastatteluilla syvennetään myös ymmärrystä siitä, millaisia kokemuksia asiakkailla on teollisuuden laitteistojen kunnossapidon ja asennusten ulkoistamiskumppaneiden kanssa toimimisesta, yhteistyössä koetuista kipupisteistä sekä millaiset tekijät erilaisille asiakkaille ovat merkityksellisiä heidän tehdessään hankintapäätöksiä ulkoistuspalveluiden käyttämisestä.

Selvityksen jälkeen yrityksellä on ymmärrys, onko toiminnan laajentaminen Eurooppaan mahdollista, ja mitä toimia se yritykseltä vaatii.

Toimitusjohtaja Tuomas Pellikka kommentoi hanketta näin: Meillä on vielä paljon tekemistä ja selvittämistä siinä, miten pystytään vastaamaan kotimaan markkinaan. Nyt tuli kuitenkin tässä vaiheessa mahdollisuus selvittää kansainvälistymistä ja onhan tämä meille oiva tilaisuus selvittää Ruotsin ja Viron markkinaa. Sinne kuitenkin varmasti tähdätään viimeistään muutaman vuoden päästä. Yleisesti toimialamme on valitettavasti haastava ala saada ELY:n kautta rahoitusta toiminnan liikkuvuuden vuoksi. Kansainvälistymis- hankkeeseen saatiin tukea, tämä otetaan vastaan ja hyödynnetään tärkeän aiheen syvempään selvitykseen. Odotan hankkeelta hienoja tuloksia, jotka auttavat tulevaisuuden kansainvälistymisen päätöksen tekemisessä.

Jaa sosiaalisessa mediassa